Mulla oli ihana viikonloppu. Kerranki jotain muuta ku pelkkää sängys makaamist. Hehe Charbbu on ihana.

Mul on ollu tosi outoja ajatuksia, tai no ei outoja, mut ainakin ei-toivottuja. Pelko siitä että menettää ihmisen on varmaan aika tavallinen, mutta se versio siitä kun pelkäät menettäväs ihmisen toiselle on ehkä hirvein kuolemisen jälkeen. Mä en vaan kertakaikkiaan oo tarpeeks hyvä, täynnä virheitä, aivan kamala ihminen. Osaan olla hyvin vaikee välillä, asettaa vaatimuksia, sitoa ihmiset muhun kiinni niin että ne melkein tukehtuu, riidellä, ja kaikkea muuta tän tapasta, mutta mä tarkoitan vaan hyvää. Mä en todella halua satuttaa ketään mun rakasta/läheistä, mutta kuitenkin muokkaannun monelle vähän ei toivotuks koska mun läheiset on keskenään niin erilaisia. 

[Tässä osiossa mä en syytä ketään mistään nää ihmiset on auttanu mua löytää itteni ja tehny musta semmosen kun mä nyt oon. Nää ihmiset on vaan antanu suuntaa.] Mun äiti on opettanut mulle ehdottomuutta, vaativuutta ja kritisoinnin laajan taidon oon oppinut siltä. Isäpuoli on tehny musta aggressiivisen ja väkivaltaisen. Mun hyvä ystävä on tehny musta rehellisyyttä ja suoruutta arvostavan ihmisen, joka myös on tehny musta määräilevän sekä jollain tavalla pisteliään ja ilkeän, mut kuitenkin lisänny jonkun verran optimistisuutta ja sinisilmäisyyttä muhun. Mun toinen hyvä ystävä on tehny musta rennomman, ehkä jonkun verran naiivimman ihmisen. Kolmas hyvä ystävä puolestaan on tehnyt musta vähän laiskan, uusavuttoman, ehkä seksuaalisesti avoimemman ihmisen. Mun poikaystävä on tehny musta vähän päättäväisemmän, järjestelmällisemmän, ja niin paljon kaikkee etten ees keksi sanoja sille, niinku tajuamaan uusia asioita itsestäni ja muista, antanu vähän erilaista näkökulmaa. Mun mummo (mummo on mun esikuva♥) on opettanut mulle kärsivällisyyttä, toisten huomioon ottamista, opettanut rakastamaan ja paljon muuta♥

Mä rakastan mun poikaystävää tosi paljon, se on oikeesti maailman ihanin ihminen, vaikka se ei ookaan kaikille niin mukava ja ei pidä kun harvoista ihmisistä. Musta niin tuntuu et se on  mulle sopivin koko maailmassa (tää kuulostaa tosi kliseiseltä mut silti.) Toki sillä on huonotkin puolensa, osaa olla välinpitämätön ja kylmä, sekä ei osaa auttaa mua aina. Apua en keksi sanoja enempää kun kaikki tietää jo kaiken, mut yritän silti. Mut jokaisella on omat huonot puolensa, ne pitää vaan hyväksyä, ja mä tuun kestämään noi huonot puolet, koska rakastan. Rakkaus voittaa kaiken jee. Oon niin ylpee mun poikaystävästä, se on vaan niin uskomaton ihminen. Sillä on ollu vaikeeta elämässä, ja se on selvinny siit hyvin, se tekee siit sankarin. Voisinpa jotenkin osoittaa kaiken mitä tunnen sille. Se on henkisesti niin vahva, päättäväinen, järjestelmällinen, höpsö, suunnittelija, rakastettava, haaveilija, vaativa, määräilijä, oikeudenmukainen, söpö, pussattava, aika täsmällinen, huolehtiva, komea, turvallinen, optimisti, mielenkiintoinen, järkevä, viisas, hyvännäkönen, syvällinen, lempeä  älykäs, itsevarma, lämmin, hellyyttävä, rauhallinen, tunteellinen, seikkailija, kokeilunhaluinen, omalla tavallaan provosoiva, tyyny, erikoisen musiikki- ja elokuvamaun omistava, hyvä kirjoittamaan, ihanimmat hiukset, silmät, posket ja hymyn omistava, halattava, kaukana asuva tyhmyli (voisin jatkaa tätä listaa viel paljon mut ku en jaksa nyt kirjoittaa.) ;_; laktutan niin pawjon eddäää eiihh

♥♥♥♥ pusuja kaikilleeeeeeeee