''Jaksan ja ehdin vaikka mitä. Mutta ennemmin tai myöhemmin otteeni alkaa lipsua, puhun yhä kummallisempia, keksin ihmeellisiä mielleyhtymiä, olen liian aggressiivinen keskusteluissa ja väittelyissä, esitän epäolennaisia väittämiä. 

Ja sitten tulee mustuus, pohjattomuus, jossa kaikki sumenee. Toinen todellisuus astuu esiin. Todellisuus jossai ei ole teräviä ääriviivoja, joka ei ole mustavalkoinen, todellisuus vailla ratkaisuja. Siellä ei ole yksinkertaisia vastauksia, ei vastauksia ehkä lainkaan. Siihen todellisuuteen on vaikeampi suhtautua. Sitä todellisuutta on vaikeampi sietää. En tiedä haluanko kuulua siihen todellisuuteen. ''

Mun mielentila on jotain niin alhaista nyt. Oon tosiaan sitä mieltä, että pelkään menettämistä ihan liikaa. Pelkään että ihmiset vaan katoaa, en voi varjella itseäni siltä ku oon päästäny ihmisiä jo ihan liian lähelle. Joskus tuntuu että lähimmäisetkin on mun suurimpia vihollisia, en mä tunne niitä välillä ollenkaan. Ne käyttäytyy asiattomasti ja epäilyttävästi, mä epäilen, mä olen skeptinen. Olen skeptinen hullu. Mä epäilen aina, ihan aina, missä tuttu ja turvallinen?

Oon nyt surullinen, hyvin surullinen, tahdon olla vain yksin, en halua ketään mun lähelle. Lähden pian ulos, mutta entä kun mun olo on näin turvaton, kuinka uskallan olla siellä yksin? Ei oo pitkään aikaan tuntunut näin sekavalta, haluaisin elää kunnolla, en vain selviytyä. Haluan olla selkeä ja terve. Mutta kun en ole. Mä tiedän että mä olen sairas, hyvin sairas, mieleltäni. Kukaan ei huomaa sitä, tottakai sitä uskottelee itselleen helposti. Mutta mä oikeasti kärsin, muhun sattuu, mua revitään moneen eri suuntaan ja mun aivot ei kestä ylikuormitusta.

Olis vaan semmonen on/off nappula aivoissa, tekis hyvää. Voisin sulkea pahat ajatukset pois kun olisi sen aika, voisin loistaa oikeissa tilanteissa. Olen omasta mielestäni aika älykäs, vihaan tyhmyyttä. Mutta hyvin monet ihmiset on nykyään niin tyhmiä, aaaaah. Eteenkin wnb tyhmiä ihmisiä. 

Mut mä en tavallaan halua kuolla, haluan huomiota, en halua olla monien ihmisten huomion keskipiste, en pidä siitä, ei. Haluan sitä mun läheisiltä, sukulaisilta ja perheeltä. Mä haluan huomiota kokoajan, jatkuvasti, äsken, nyt, kohta, vielä, heti, eilen, kohtakin, aina. Janoan sitä vaan lisää kokoajan, mulle ei nimenomaan sais antaa sitä.

Haluan että ihmiset keskittyy vaan muhun eikä muihin. Haluan että mun älykkyyttä arvostetaan, haluan että mua kehutaan ja kannustetaan. Haluan olla taiteilija, haluan olla rakastettu. Haluan olla välinpitämätön, en halua tuntea mitään välillä, mutta haluan rakastaa. Haluan rahaa, ihan vitusti. Mulla on nyt aika hyvä olo, mutta oon väsynyt. Meen pian nukkumaan.