maanantai, 7. lokakuu 2013

When you breathed I wanted to be air for you

Mielikuvitus kiitos niin vitusti taas paniikkikohtauksesta. Mun sydämeen sattuu sen takia. 
En oo syöny tänää mitää, meen kohta oksentaa varmaaa ku olo on iha sen mukanen. Mulla ei oo ees nälkä enää.
Mut joo on iha hyvä olo muuten yayy, tibbers jne

lauantai, 5. lokakuu 2013

Äärimmäinen kosketeltavuus

Yrittäköön repiä minua suuntaan ja toiseen
Altistaa heikkouksilleni
Tahtoni haluamattomat viivat vaihtavat suuntansa

Nostakoon se jonka marttyyrisointia eniten pelkäsimme kätensä ylös
Kahleensa irti päästäköön, ketju ketjulta
Aiheutetut kuolemat kerääntyvät selkäänsä

Verinen elin kärsii herkästi laukeavasta syyllisyydestä
Oliko olematta epäitsekkyyttä sittenkään

Kuin syöpä levitköön myrkytetty mielesi
Tahtovaan ja tahtomattomaan

keskiviikko, 2. lokakuu 2013

sukkanauhakäärmeitä hui

Mä rakastuin vihreisiin silmiin, ihan oikeisiin sellaisiin
Oli ne tehty järjestelmällisyydestä
Kaiverrettu kauniisti hyvästä tahdosta, uskosta ja toivosta
Ne silmät eivät hämärän peitossa olevia varhaisia aamuja nähneet
Laskostettuihin verhoihin hukuttautuneena
Iltaisin omiin haluihin sukellellen, silmät vain sen verran avautuneina
Aamun koittaessa palaa takaisin pimeyteen
Viimeisenä kuiskaa hän ''Jos joku koputtaa, se ei ole minulle.''

tiistai, 24. syyskuu 2013

Enemy down

I know I'm not as beautiful as she is, I'm way too much fatter than she is. But guess what, I try my best and I try to be everything I can. Sorry for not being as beautiful as her, some day I'll be good enough, I promise

torstai, 19. syyskuu 2013

My heart is the worst kind of weapon, you know im broken

Ei kipu lähde nukkumalla, juoksemalla tai huutamalla
Ei myöskään piirtämällä, viiltämällä tai muuten satuttamalla
Ei alkuunkaan istumalla, odottamalla tai humalassa olemalla
Ei tietenkään itkemällä, syömällä tai musiikkia kuuntelemalla
Ei missään nimessä pelaamalla, dataamalla tai opiskelulla
Kipu valuu pois sisältäsi kuolemalla

Mahdollisesti itsesi hirttämällä, tukehduttamalla tai viinaan itsesi hukuttamalla
Käytä köyttä, suosi veistä, ota lääkkeet, älä enää koskaan herää

Onko mä helposti korjattava enkeli, oonko? Oonko mä kiltti ja ihana kultipupu lutunen? 
E.

Ei siitä tullu otsikkoa siitä ''Rakenna itsellesi pilvilinna tietokoneen keskusyksiköstä'' ei ei eiei
Anteeksi A
Miks muhun sattuu näin, ihan eritavalla, oon kiduttanu itteeni viime päivinä niin että ei
Mut mä ansaitsen tän kivun, oon tehny niin kamalia asioita 
Niin kamalia

A                                                 u
T T
         a                                                                                                                              k
a                                                          A

it hurts