Mä en oo mikään helppo tyttö, en sitten ollenkaan. Kolmesti täytyy hyvää yötä sanoa ennen kun menee nukkumaan. Silmät sulkea vuorotellen, ensin vasen, sitten oikea. Herätä aamulla kymmenen kertaa. Jättää aamupala syömättä, avata radio, tanssia vähän, sitten istua ja odottaa. Kello ei saa olla liikaa kun alkaa meikkaamaan, pukeminen vähän vaiheessa, apua myöhästyn, toista paitaa vaihtamaan. Miksi on niin vaikeaa olla nopea, pukea ensin loppuun, sitten pestä hampaat ja meikata, ehkä syödäkin jotain sitten lähteä kouluun, eikä aina viime tipassa. 

Kaikki riidat täytyy käydä läpi, ja ne aloittaa, mahdollisesti niitä pahentaa ja toista loukata. Kun saan takaisin samalla mitalla en kestä sitä, miksi olen näin herkkä? Tämmösten pitäis vaan kuolla. Kiitos tunnesotkuista ja vainoharhaisuudesta, mut korvataan ihan varmasti jollakin muulla. 

Vielä kyyneleistä sokeat ovat silmät, kunnes ne kunnolla avataan, kaikki virheet ja laiminlyönnit kerätään uuteen listaan, kuka ansaitsee elää ja kuka kuolla. Mä en ansaitse kumpaakaan, olen liian arvoton. Tahdon vaan itkeä mutta kyyneleet on loppu. En tiedä kuinka kauan jaksan enää, ei tuskin mä itseäni koskaan tapan, en, mutta entä jos, joku kaunis päivä.. Soon. Charbbu mä rakastan sua, anteeks että olen ollut ihan kamala tänään. Anteeks että kirjotan tälläsiä tänne etkä tiedä näistä mitään vaikka sun täytyy, anteeks, oon oikeesti niin pahoillani etten uskalla kertoa koska pelkään että sulle tulee paha olo. Tiedän että pitäis vaan kertoa ja eikä salata mitään ja saatat olla hyvinkin vihainen. Anteeks, anteeks, anteeksi. En voi tehdä muuta kun itkeä, sattuu vaan niin paljon. ;__;